#210 Kun suru ja kaipaus on liian suuri...

                                    . . . . ja tunnet kyynnelten vierivän poskellesi
                                  Muistele silloin minua ja niitä hetkiä jotka meillä oli
                                  Ne hetket meillä on vieläkin, sillä muistot eivät katoa,
                            Minä olin kanssasi silloin, ja niin olen nytkin, sillä minä en katoa,
                                                  Jätinhän muiston sydämeesi

Suurelle osalle täällä tämäm asia saattaa olla uusi, mutta Olivia lähti vihreille laitumille maanantaina.
En ole pystynyt enkä halunnut ajatella koko asiaa ennen kuin nyt. Oon ollu koko päivän kotona kipeenä niin on ollut aikaa ajatella miten asian kirjoitan. Tuo runo alussa oli kortissa, jonka sain Olivian omistajilta <3
Vaikka osa varmaan ajattelee, että ponihan oli ihan kunnossa et miksi nyt menitte sen lopettamaan.
No syyhän on ponin pitkä aikaiset jalka vaivat, vuosi (vähän yli) sitten ponilta meni jänne ja oli puolivuotta sairas lomalla, jalka tuli kuntoon mutta ei olla ratsastettu varmaan yhteensä puolenvuoden aikana kuin kaksi kuukautta, koska ponin jalka on ollut niin epävakaa. Joinakin päivinä kaikki oli hyvin jalka ei ollut lämmin eikä poni ontunut, mutta viime aikoina poni on ollut todella apaattinen ja välillä taas todella kärttyinen: kerran juoksin sen kanssa ja puras mua hihasta ja pukitteli ratsastaeesa mitä tekee vain jos on oikeesti kipeä. Joten alettiin omistajien kanssa puhumaan lopettamisesta.
Sunnuntaina tallilla oli pukuratsastus kisat, niistä kerron ihan omana postauksena sitten jossain vaiheessa.

Oon vieläkin niin hämmentynyt koko asiasta, vaikka oon tehnyt jo kauan ponista luopumista mikä on varmaan tavallaan helpottanut oloa. Maanantai oli ehkä kahdella tapaa niin eripäistä tunneelämää. Toinen puoli sanoo että tekee oikein ja ponilla on hyvä olla, ja toinen puoli taas taistelee jos vielä kattoisi kuukauden jos se voisi vielä tulla yhtään paremmaksi. Mutta ei pitää ajatella järkevästi.
 Oon varmaan monta kertaa tänne kertonu, että näin Olivian ensimmäisen kerran vuonna 2009 syksyllä, kaverini oli ostanut sen kesälomalla ja koulun alkaessa hän pyysi minua katsomaan poniaan. En ollut ennen oikeestaan ollut tekemisissä hevosten kanssa. Kävin muutaman kerran mukana hoitamassa ponia ja pääsin pari kertaa selkäänkin kävelemään. Olivia oli silloin jo lempparini ja halusin aloitta ratsastamisen että voisin alkaa mennä ponilla enemmän.
 No poni vaihtoi omistajia, mutta niitä oli kaksi silloin. Aloin tutustua Sofiaan, pääsin hänen päivinään ratsastamaan Oliviaa silloin kun hän ei päässyt. Sofia perheineen osti ponin 14.9.2011 silloin he ehdottivat haluisinko alkaa vuokraamaan ponia kaksi kertaa viikossa, mutta lopulta se muuttui kolmeen, ja sain puhuttua vanhemmat ympäri että aloitan vuokraamisen.

 En ollu ikinä kuvitellut että uskaltaisin alkaa hyppäämään ponilla, saatikka kisaamaan. Mutta sitten niihin molempiin jäi koukkuun.

 Oon aina pelännyt maastoilla, koska ratsastus koulussa sattui kerran maastossa kommellus. Mutta pääsin pelosta pois yhden hepan ansiosta, sen jälkeen aloin käymään Olivian kanssa maastossa ja laukkailinkin joskus yksin. No poni ei kerran antanukkaan enään kiinni niin mun vanhat pelot tuli takas niin aloin vaan kävellä maastossa. Mutta päästiin taas vauhtiin kiitos mun ihanien ystävien, joilla riitti hermot ainakun aloin pistämään kampoihin laukkaamista tai jotain vastaavaa. <3

 Ennen ponin vuokraamisen alotusta en ollut koskaan juoksuttanut hevosia, kerran ponia piti sitten juoksuttaa ja olin ihan et apua tästä ei varmastikkaan tuu mitään, mutta poni oli todella kuuliainen ja sen jälkeen oon juoksuttanut vaikka millaisia hevosia. 

 Hyppäämisestä alkoi tulla mulle melkein yks lempi asia ponin kanssa. Onneks löysin Saran kautta Elsen niin päästiin valvovan silmän alle treenailemaan ja sain Railista toisen hoidokin. :)

 Tykkäsin tehä Olivian kanssa aina kaikkea erillaista yks ehdoton lemppari hyppäämisen lisäksi oli ilman kamoja meno, varsinkin kun poni kuunteli niin hyvin.

 Muistaakseni tää kuva otettiin parii päivää enne ku piti mennä kisoihin, ja sillon meni jänne :/

 Kolme ylempää kuvaa oli ponin saikun aikaisa, ponilla sai loppu ajasta mennä pieniä hetkiä selkään kävelemään.

 Maailman onnellisimmasta päivästä kuva, kun ponin jänne oli todettu parantuneeks.

                                                         Ekoja viikkoja liikutuksessa

 Lähdettiin maastoilemaan vaikka oli alkamassa ukkostaa. Poni oli kyllä ihan paras kun sitä ei ukkonen hetkauttanu, vaikka mä pelkäsin selässä ihan hirveesti.

                                Toivottavasti nytkin oot onnellisena syömässä laitumella<3

                                          Ekat kisat saikun jälkeen.

                                Käytiin mun synttäreiden kunniaks ottamassa muutamia kuvia

 Tytöistä tuli hyviä kavereita kesällä, Olivia alko jopa välillä hirnumaan kun näki Kristan.

                                         Taas mun ja Olivian yhteinen lempi asia eli uiminen :)

                                                                          <3

                                                                     Onneks mulla on parhaat muistot susta mukana joka päivä mun elämässä<3

ISO KIITOS vielä ponin omistajille, että sain pitää tätä ponia kuin omaa kolme maailman parasta vuotta<3
Ja tietenkin kiitos vielä tälle ponille kaikesta mitä opetit mulle. Sun paikkaa on vaikeeta korvata!

Nyt vasta oon alkanut tajuamaan jos en olisi Oliviaa sillon nähnyt ja innostunut ratsastuksesta, mulla ei olis puoliakaan mun ystävistä♥
Blogi jää varmaan hetkeksi tauolle kun keskityn enemmän kouluun, mutta saattaa tulla satunnaisia postauksia.


                                                                R.I.P 3.11.2014